Kangasalan Reserviupseerikerho

Menu

  • Tapahtumat
  • Toiminta
    • Reserviläistoiminta
    • Perinnetyö
    • Joulutulet
  • Maja
  • Jäseneksi
    • Jäsenedut
    • Liity
  • Kerho
    • Meille tärkeää
    • Historia
  • Yhteystiedot

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Tapaninpäivän ratsastus

26.12.2023 @ 4:00 PM - 4:30 PM
  • « Jouluaaton kunniavartio Kangasalan kirkon sankarihaudoilla
  • Talvisodan päättymispäivä »

Tapaninratsastuksella muistetaan Suojeluskunta- ja Lotta-järjestöjen työtä Isänmaan hyväksi, sotaveteraaneja ja myös hevosten antamaa uhria vapautemme puolesta. Perinne juontaa 1930-luvulle saakka Kangasalan Suojeluskunnan ratsuosaston toimintaan. Hämeen Eskadroona ja Kangasalan reservinupseerikerho on sen herättänyt henkiin ja toteuttanut sen jo kahdensantoista vuoden ajan. Kutsumme tänä vuonna mukaan siviiliratsukotkin.

Ratsukot saapuvat Pro Patria -kivelle kirkkoa vastapäätä n. klo 16 reittiä Myllystenpohjantie – Torikatu – Kuohunharjuntie – Kangasalantie. Muistomerkillä puhe ja havutervehdyksen jättö, jonka jälkeen yleisö voi tuoda omat kynttilänsä ja olla siten ajatuksessa mukana.

Tilaisuudessa olisi liikenteenohjaajille käyttöä. Jos olet kiinnostunut ja käytettävissä, ota yhteyttä Janne Kurkiseen (janne.kurkinen@hevosvoima.info tai puhelimitse 050 543 6007).

  • Google-kalenteri
  • iCalendar
  • Outlook 365
  • Outlook Live

Tiedot

Päivämäärä:
26.12.2023
Aika:
4:00 PM - 4:30 PM
  • « Jouluaaton kunniavartio Kangasalan kirkon sankarihaudoilla
  • Talvisodan päättymispäivä »
Kangasalan Reserviupseerikerho ry 2025. Theme by phonewear
↑